sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Henkilökohtainen vuodatus ja uusi blogi


Kuten otsikkokin sen sanoo niin seuraa hieman henkilökohtaista avautumista vaikken normaalisti juurikaan tekstiä tuota


Viimeiset kuluneet 12 kuukautta ovat olleet jokseenkin raskaita etenkin työrintamalla mutta myös (osin edellisestä syystä johtuen) henkilökohtaisessa elämässäkin. Tämä on valitettavasti päässyt heijastumaan myös asiakkaisiin esimerkiksi takkuilevalla yhteydenpidolla mitä pahoittelen edelleenkin kovasti.
Monesti kun yksi asia menee pieleen niin seuraa varsinainen domino-efekti ja lopputulos saattaa olla joskus melkoinen mutakuoppa. Niin tuntui käynenn kuluneen vuoden aikana.

Ensin vuosi sitten lähti alta työtilat minkä seurauksena luonnollisesti osa kuvauksistakin peruuntui. Siitä alkoi hetkellinen alamäki ja melko suurelta tuntunut epätoivo. Pienyrittäjän arjessa käy jatkuva taistelu pärjäämisestä ja minimipalkan eteen joutuu joskus verisesti kamppailemaan. Kaikki on tiukasti budjetoitua ja pienetkin vastoinkäymiset saattavat tehdä ison tepposen.  Kun samanaikaisesti työtilanne ja terveystilanne koki molemmat melkoisen kolauksen niin voimat alkoivat olla melkoisen lopussa.

Toisaalta. Viime kesän hetkellinen epätoivo antoi hyvän pakko-syyn irrottautua hetkeksi palkan eteen puurtamisesta. Keskityin loppuvuodeksi enemmän valokuvaus-alan opintoihini ja tein keikkoja vain kulujen kattamisen verran saaden näin pienen hengähdystauon hankalalta tuntuvaan elämäntilanteeseen. Puolitoista vuotta on nyt takana ja saman verran vielä edessä. (Kuten moni muukin tällä alalla, niin itsekin olen ajautunut ensin työntekijäksi kuvaamoon, sieltä yrittäjäksi ja nyt vasta ollut varsinainen mahdollisuus alkaa itseasiassa kouluttautumaan alalle )

Pakko myöntää että ikävältä näyttänyt tilanne oli kuitenkin jollain tapaa tervetullut irtiotto vaikkakaan ei taloudellisesti kannattava . Oli pakko keskittyä johonkin muuhun kuin siellä mutakuopassa rypemiseen. Koulutehtävien tekeminen oli tietysti haaste ilman studiota ja se näkyi myös tehtävien toteutuksessa mutta samalla väheni jatkuva yötä myöten ruudulla istuminen kuvankäsittelyn, tilausten ja kirjanpidon parissa ja sosiaalinen elämäkin alkoi olla paremmalla tolalla kuin vain hätäistä chattiviestiä ruudun äärellä tutuille heittämällä. Näki taas enemmän aikuisia ja ennenkaikkea omia lapsia.
Nyt on uutta intoa opintoihinkin, valokuvaajan ammattitutkinto tavoitteena Visuaaliviestinnän Instituutissa Tampereella. Meillä on mahdottoman hyvä opiskeluporukka sekä opetus ja jokaista lähijaksoa odottaa aina yhtä innolla. Oma suuntautuminen alalla on nyt  hakusessa, samoin kuvaustyyli tulee varmasti vielä moneen kertaan muuttumaan (ja niinhän sen pitäisikin) mutta aika näyttää mikä minusta isona tulee

Nyt kesän ja loppuvuoden ajan kuvaan vielä keikkoja "ei-niin-verenmaku-suussa" eli rennolla otteella ilman paineita siitä saako joka kuukausi sen minipalkan kuvauksista kaikkien kulujen jälkeen kasaan. Keskityn myös enemmän omien lasteni kuvaamiseen, valitettavasti suurin syntini onkin ollut juuri tämä: omista lapsistani ei ole juurikaan kuvia!!!! Synti ja häpeä!
Kun intohimosta on tullut työtä ja työstä puurtamista niin se vapaa-ajan kuvaaminen on sitten jäänyt vain kännykkäräpsyihin - jos niihinkään.

Nyt on siis aika keskittyä taas oman elämän ikuistamiseen samalla kun jatkan normaalisti myös asiakkaittenkin kuvaamista. Tästä syystä blogini muodostuu tästä eteenpäin myös enemmän henkilökohtaiseksin blogiksi. En ole koskaan osannut ylläpitää blogeja tai facebook-sivuja aktiivisesti, kuvia on tupsahdellut epäsäännöllisen epäsäännöllisesti - jos ollenkaan. Kiitos kaikille teille ihanille asiakkaille jotka julkaisuluvan olette kuvillenne antaneet vaikken niitä juurikaan koskaan ole esille saakka saanut!
Mutta nyt kun otan tavoitteeksi pitää samalla tietynlaista omaa henkilökohtaista kuvapäiväkirjaa (en päivittäin, tuskin edes viikottain mutta toivottavasti edes kuukausittain ;) niin ehkä tästä vielä muodostuu jotain aktiivisempaa. Luvassa on siis räpsyjä ja vähemmän räpsyjä omasta elämästä, yhdistettynä asiakaskuvauksiin ja työrintaman kuulumisiin. Kaikkea sikin sokin sulassa sovussa, toivottavasti.
Erittäin toivottavaa on myös kommentit ja terveiset teiltä kaikilta, ja eritoten ehdotukset ja toivomukset kuvauksiin liittyen. Myös risuja saa avoimesti antaa.
Jatkossa uudet blogipostaukset tulevat siis löytymään tästä linkistä: www.merenheimo.com ja tämä blogiosoite tulee jäämään hylätyksi.

Oikein ihanaa, aurinkoista ja super-helteistä kesää meille kaikille (kesäkesäkesäkesä JEEEEE!  )

Johanna


PS: Uusi studiotila on taas hakusessa pk-seudun ja Länsi-Uudenmaan väliltä, vinkata saa jos joku kuulee tyhjästä tilasta tai kimppastudiosta syyskuusta alkaen

torstai 29. marraskuuta 2012

Talvi tuli!

Ja hurjat määrät kesän ja syksyn kuvista postaamatta. Joka vuosi sama juttu.
Mutta pyrystä huolimatta aion palata kesätunnelmiin - ja vähän syksynkin - ja postata kuvia läjäpäin vielä ennen joulua. Lupaan. (ainakin itselleni. Saa nähdä jääkö vaan puheen tasolle... ;) )


Sähköpostini ei edelleenkään toimi joten yhteydenotot toistaiseksi vieläkin facebookin viesti-osion kautta. Pahoittelen vaivaa!


Iloista talven alkua kaikille!
-Johanna-

torstai 22. marraskuuta 2012

Ongelmia sähköpostissa!

Jostain syystä sähköpostini eivät kulje suuntaan eikä toiseen ja havahduin asiaan vasta kun huomasin ettei esim tilausvahvistukset tavaratoimittajilta tule perille. Ilmeisesti myös lähettämäni meilit eivät ole löytäneet vastaanottajiaan...?
Parhaiten tällä hetkellä saan viestit luettu facebook-sivun kautta, laitathan yksitysiviestiä sitä kautta siihen saakka kunnes sähköpostiongelma on selvitetty.

Pahoittelen aiheutunutta vaivaa!
Johanna

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kesäbeibet!

 
Ihan mielettömiä pirpanoita! Supersuloisia yksivuotiaita! Ja vaikka saatankin olla hieman puolueellinen ( koska itsellänikin on myös kaksoset ja aina kaksosia kuvatessa on ihana fiilistellä sitä aikaa kun omanikin olivat vielä noin pieniä ;) ) niin ei voi väittää etteikö nämä kaksi olisi ihan yli-yli-suloisia!!!














sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kesä tuli, kesä meni. Melkein.

 
 Vaan onneksi vielä saamme nauttia vähän auringostakin ennen kuin syysvaatetus pitää kaivaa esiin. Blogi ja facebook on huutanut tyhjyyttään ajanpuutteen vuoksi. Yritänkin nyt paikata hieman kesähiljaisuutta ja blogittaa palasia sieltä täältä. Ihana fiilistellä kesätunnelmia ja yrittää asennoitua että kesää ON vielä jäljellä :)

Tämän kyseisen sisarusparven kuvasin viime vuoden puolella myös studiossa. Vaikka niistä studiokuvista onkin aikaa vierähtänyt jo melkoisesti niin aion ne silti joku päivä laittaa tänne esille, niin makeita harrastuskuvia saatiin aikaiseksi. Eikä nämä kesärantakuvatkaan niitten jalkoihin jää ;)